sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Nyt kotiin

Pieksämäki, ~40km. Tultiin asemalle, jolla Sorvi, JJ ja Leena lähtee kotiin. Tuksa ja Romu lähti jo aiemmin vanhempien kyydillä kotiin, ja Apin vanhemmat hakevat Apin mökille. Ile ja Kontti jatkavat vielä polkemista seuraavan viikon johonkin suuntaan.

Reissu on nyt tehty, enää jäljellä junapartion seikkailut VR:n polkupyöräystävällisessä palvelutarjonassa.

Blogi vaikenee nyt vuodeksi.

Olo kuin ihmisellä

Sauna, peseytyminen, puhtaat vaatteet. Ukkosen virkistämä ilma. Voittaja fiilis, kun tavote on saavutettu. Vatsa täyteen ruokaa. Mukavasti kivistävät reisilihakset. Istuskelua kavereiden kanssa nuotiolla auringon laskiessa järven taakse, Linnut hiljenee illan pimetessä. Hiljaisuus.

Tämä on elämää!

Reissu ja erityisesti porukka on ollut mahtava.

Leenalle reissu otti silminnähden voimille, mutta hitaalla tasasen tappavalla tahdilla Leena on tullut valittamatta perille asti. Siinä on meille pojille opittavaa. Leena oli ensimmäinen Hänkkään polkenut tyttö. Tehkääpä tytöt perässä.

Api on nyt nuorin Hänkkään polkenut. Hyvin on Api jaksanut. Apin innostuneisuus on ollut tarttuvaa ja sitä on ollut ilo seurata. Lienee Api reissussa paljon oppinutkin.

Tuksa on uskomattoman sitkeä kaveri. Tuksa ei joukosta tipu, eikä mikään tunnu Tuksaa vaivaavan. Erittäin mukava matkakumppani.

JJ on taas sivistänyt meitä pitkin reissua, ja herrasmiesmaisesti seurannut ja huolehtinut Leenan hyvinvoinnista.

Sorvi on iloinen ryhmähengen luoja, jolla riittää iloista juttua tai tempausta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sorvi on jakanut reissussa eräosaamistaan.

Romu on tunnollinen puurtaja, joka huomaamatta hoitaa mittavan osan hommista. On se sitten jonon vetovastuu tai leirielämä. Varustekeräilijänä Romu on opettanut paljon varusteista.

Ile on presidentillisesti pitänyt porukasta huolta. Varmistanut että kukaan ei jää porukasta ja että aikataulut pitää. Opettanut ja seurannut, että Apilla ja Tuksalla kaikki on hyvin.

Kontilla on hieno pyörä.

Eli täydellinen porukka siis!

Matkaa kertyi kaikkiaan 381 kilometriä. Pyörät pyörivät 20 tuntia. Keskinopeus oli 19,5 km/h. Yhtään rengasrikkoa ei tullut.

Fyysisesti reissu oli sopiva. Raskas, mutta ei liian raskas. Olemme vielä paljon paremmassa iskussa kuin viime vuonna.

Väsyneenä, mutta onnellisena on kiva käpertyä makuupussiin nukkumaan.

Retkikunnalla kaikki erittäin hyvin.

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Saunassa

Kyllä sauna tekee hyvää! Pieni ukkoskuuro kävi karkottamassa hyttysiä ja erityisesti näyttämässä meille sateenkaaren pään. Ilmeisesti kukaan meistä ei ollut ennen nähnyt sateenkaarenpäätä. Järvi hoiti ja kimalsi siltä kohtaa - siellä on pakko olla iso kulta-aarre! Sen verran pyöräily tuntuu kaikilla, että kukaan ei edes yrittänyt lähteä uimaan aarteelle.

Perillä!

Hänkkä, 74km. Nyt saunaan!

 

Tämä on sähköpostiosoitteeseesi lähetetty multimediaviesti

Jos viestiin on liitetty äänitiedosto tai videoleike, saat avattua ne asentamalla tietokoneellesi lisäohjelman, esimerkiksi Nokian Internet-sivuilta ilmaiseksi saatavan PC Suite ohjelmiston. Löydät sen osoitteesta www.nokia.com/pcsuite.

Et voi vastata suoraan tähän viestiin.


Terveisin Elisa

Sorvin ennätyshyppy

Sorvi hyppäsi meidän ennätyksen, 12 metriä. Talon ennätys on 16,5 metriä. Siihen meillä jäi vielä matkaa. Jatketaan harjoituksia ensi vuonna. Vielä kiipeäminen näköalatorniin ja sitten Martille hyvästit ja liikkeelle.

Ile hyppää!

Yllättäen keinu oli taas jättimenestys!

Martin galleria

Komea on rakennus

Etappi 72

No niin, näin pitää Mikkelistä matkata Martin Galleriaan - myötätuulessa. Etappi sujui hyvin, alun ylämäetkin meni myötätuulessa 25 km/h nopeudella ihan ilmaseksi. Lentokentän loivassa ylämäessä harjoiteltiin tiukkaa muodostelma-ajoa sadan metrin vetovuoroilla. Nopeudeksi saatiin 35 km/h. Sitten saatiinkin nautiskella kilometritolkulla alamäestä. Kiva etappi! Huomattavasti kivempi kuin viime vuonna vastatuuleen.

Aamun raportista jäi mainitsematta, että Porrassalmen muistomerkin jälkeen pari sataa metriä on kuntoutuskeskus ja uimaranta. Laitetaan tänne muistiin ensi vuotta varten.

Hyvä tuuri meillä. Päästin Martin Galleriaan ja Martti ohjasi meidät tanssilavalle kokkailemaan. Ja sitten alkoi satamaan. Huomaa kuvasta tanssilavan kurkihirttä kannatteleva keskisalko. Kontti ja JJ saavat juuri kädet yhteen toisiinsa puun ympäri.

Lörtsyjä!

Mikkelin keskusta, 10 km. Polkasimme tänne mikkelin keskustaan nauttimaan aamukahvista ja lörtsyistä. Sää on todella hieno, ja kuuma. Kaikki ovat kutakuinkin kunnossa, joskin lihakset ovat kipeät. Tämän jälkeen pieni kaupunkikierros ja sitten kohti Haukivuorta ja Martin galleriaa.

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Peli-ilta

No niin. Nyt kun pyöräily sujuu, niin on aikaa rentoutumiselle. Käynnistymässä on Bang peli. Viisi kaveria kolmen hengen teltassa. Tiivis tunnelma ja tuoksut sen mukaiset. Naaraat ovat meidät haistaneet, ja pörräävät teltan ympärillä innoissaan odottaen pääsevänsä meitä imemään. Tosin hyttysverkko pitää ne onneksi tehokkaasti poissa peliä häiritsemästä.

Nyt meillä on reilu 300km poljettuna. Tänään säät suosi, aurinko paistoi niin, että palaneita käsivarsia ja niskoja löytyy. Fiksut käytti aurinkorasvaa. Yksi kuurosade virkisti menoa kastelemalla meitä vartin. Mutta kyllä sade kuivaa minkä kasteleekin. Huominen sääennuste lupaa hyvän sään jatkuvan. Toivotaan, että niin käy.

Mäntyharju-Ristiina väli on kyllä mäkinen. Siinä ei montaa tasaista pätkää ole. Se alkaa käymään voimille. No nyt nekin on takana päin.

Huomenna on kiva lyhyt päivä. Vain noin 70 km. Matkalla vielä Mikkeli ja reissun odotetuin kulttuurielämys - Martin Galleria.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Koti löytyi

Porrassalmi, 126km. Siellä missä 650 urhoollista suomalaista torjui 5200 venäläisen hyökkäyksen, siellä nyt pieni urhoollinen retkikuntamme käy levolle. Teltat on pystyssä, ja miesten ja kaluston huolto on käynnistynyt. Retkikunnalla kaikki hyvin.

Mäntyharju, 87km. Saavuimme tovi sitten mäntyharjulle ja tultiin paikalliseen pizza-kebabiin päivälliselle, koska kaikissa muissa paikallisissa ravitsemusliikkeissä tarjoiltiin pelkkiä nestemäisiä virvokkeita. Tavattiin myös joukkio lappeenrannan pyöräilijöitä ja todettiin iloksemme, että omat päivämatkamme ovat heidän kanssaan samaa luokkaa. Ja heillä ei ollut muita kamoja mukanaan kuin juomat. Oma tahtimme täysi retkeilyvarustus päällä ei siis kalpene edes kilpapyöräilijöiden rinnalla! Tänne vedettiin ihan hyvää tahtia ilman isompia taukoja. Hiukan mentiin Voikoskella harhaan, kun pyöräreitin opastus ei noudattanutkaan varsinaista pyöräreittiä. Nyt ruokalepoa ja henkistä valmistautumista seuraavalle vuoristo-osuudelle.

Lounastauko

Myöhäinen lounas Mäntyharjun pizzakebabissa.

Paimentyttö

Anttila, 26km. Tauko otettiin vähän etuajassa, koska törmäsimme idylliseen kahvila-puoti Paimentyttöön. Tässäkin tapauksessa nopeat syövät hitaat, tai oikeammin munkit. Tosin toki pasteijat, rahkapiirakka ja vadelmaleivos lohduttaa.. Ja aitoa omppulimppaa.. Kommenteissa kysyttiin sudarien mahtumisesta Keron telttaan. Vastaus on, kaikki.

Uusi päivä uudet kujeet

0km
Samulla ja Annella, 0 km. Kaikki nukkuivat yön erittäin hyvin ja nyt loistavan aamiaisen jälkeen (puuroa, kahvia ja leipää) alkavat jo aamuvalmistelut olemaan tehty ja kohta taas matkaan. Tänään olisi tarkoitus päästä Mäntyharjun maastoon, niin pitkälle kuin jaksaa polkea. Erityiskiitos vielä Annelle ja Samulle majoituksesta, saunasta, grillistä ja aamiaisesta.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Summa Summarum

Päivä alkaa nyt olla takana. Päivän kokonaismatkaksi tuli 120km, poljetulla keskinopeudella 20km/h. Aikaa koko päivään meni 11 tuntia, pitäen sisällään ruokatauot ja Ruskovillan pysähdyksen. Suurin kulutus sykemittarista tälle päivää oli 7500 kcal. Eli tälläisellä päivällä on kokonainen kilo tullut rasvaa poltettua.

Tänä vuonna meillä on kokonainen vuorokausi enemmän aikaa, kuin viime vuonna. Siksi päivämatkat pysyvät varsin miellyttävinä. Ei tarvitse kiukulla kelloa ja matkaa vastaan polkea yötä myöten. Hänkänpyöräilyn vanha totuus sanookin, että kilometrien laskeminen aloitetaan vasta sadasta.

Mutta kyllä jaloissa jo tuntuu tämänkin päivän matka. Tosin taitaa olla niin, että ikä tuo väsymystä. Vanhukset ovat jo nukkumassa, Apilla vielä virtaa riittää katsoa jalkapalloa :)

Aivan luksusta oli päästä tänne Samulle ja Annelle yöksi. Sauna kesken reissua, ja grillaaminen kruunasi kyllä ehdottomasti päivän. Saunan jälkeen pääsi ensimmäiset Ruskovilla tuotteet koeajoon. Ensi tuntuma erittäin miellyttävä, ehkäpä saamme TP-lehteen aikanaan tarkemmat arviot.

Samu oli varannut meille pari laskuvarjojääkärien käyttämää Hilleberg Keron 4 telttaa, jotka tietenkin innostuneena pystytimme tutustuaksemme meille uuteen varusteeseen. Nimelliskapasiteetiltaan kyseessä on neljän hengen teltta. Mutta kuten Anne osuvasti ilmoitti, telttaan mahtuu joko:
a) Samu ja Anne
b) Anne, Suski ja Londe
tai sitten kahdeksan varusmiestä helposti..

Tämän päivän ikävä puoli oli, että Liisa joutui keskeyttämään reissun. Olisi ollut kiva saada pidettyä Liisa joukossamme. Napavaihteinen city-pyörä ei vain sovellu retkipyöräilyyn mm. korkean ajoasennon ja raskaiden välityksien takia. Itseasiassa oli hieno suoritus, että Liisa pysyi joukossamme mukana ensimmäiset 60km.

Toistaiseksi pyörät ovat toimineet hyvin, eikä rengasrikkoja tai suurempiakaan ongelmia ole ollut. Kop kop. 

Tauoilla olemme lukeneet ääneen koko ryhmälle blogiin tulleet kommentit. Ne piristivät matkantekoa. Kiitokset niistä!

Lyhyesti sanottuna: Todella mukava päivä. Yhdessä on ollut kiva polkea, nähdä ja kokea. Hyvin osaamme jo ajaa ryhmänä. Nyt nukkumaan, ja huomenna kohti uusia seikkailuja. 

Retkikunnalla kaikki hyvin.
 

Saunan jälkeen grillaamassa

Kyllä meidän kelpaa. Kuvan toki olisi voinut ottaa aiemminkin, ellei olisi ollut niin nälkä.

Samulla ja Annella

Perillä yöpymispaikassa

Energiaa!

Kausala, 92km. Ollaan evästauolla siwassä. Keskinopeus noussut yli 2km eiliseltä.vielä kouvolaan ja siellä sauna. Nam. Puolipilvinen sää muuttuu kohta ilta auringoksi. Seuraava tiedotus kouvolasta tai iltakaupasta.

Meistä tuli Ruskovilla lapsia

Ruskovilla, Artjärvi. 66km. Tulimme tehtaalle, jossa toimitusjohtaja esitteli meille toimintaa ja kierrätti meitä ompelimossa. Sitten pääsimmekin ostamaan kakkoslaatuisia tuotteita -30% halvennuksella. Aika monta alusasua lähti mukaan. Monet meistä olikin himoinnut niitä pitkään. Ja kakkoslaadun virhettä sai kyllä aidosti etsiä suurennuslasilla. Tämä oli hyvä pysähdys!

Multimedia message

Ruskovillan tj kertoi yrityksen toiminnasta ja esitteli ompelimoa.

Myrskylässä myrskyää

Myrskylä, 47 km. Saavuimme JJn ja Leenan, jotka olivat edenneet mäntsälästä hurjaa vauhtia. Sää näyttää uhkaavalta, taukoillessamme myrskylän kaupalla. Seuraava etappi Artjärvi, missä retkikuntaamme odottaa kierros ruskovillan tehtaalle. Sorvin aloittama villitys tyhjensi Myrsky-lyhdyn jogujuomahyllyn. Ei Myrskylää turhaan Myrskyläksi kutsuta. Nyt alkoi myrsky ja sataa rakeita. Tauko venähtaa kun vaihetaan pitkät päälle.

Täällä jossain

Tauolla. 25km. Paremminhan te paikan näätte Picasan albumista. Ensimmäinen kunnon tauko tauko. Alamäki voittoinen osuus myötätuulessa auttoi meidät kevyesti viimesen tunnin eteenpäin. Sääkin suosii, standardi Hänkänpyöräily sää. Nyt tosin pilvet alkavat olla aika huolestuttavan näköisiä. Missä on meidän säävastaava Reko?

Kisa kiristyy

Peloton Pornainen, gruppo JJ Pukkila. Liisa lähti bussilla kotiin. Bussi maksoi 6,4 opiskelijalta ja 8,60 aikuiselta. Tämä muistiin tulevia vuosia varten. Saatiin yhteys JJ:n ryhmään. Olivat Pukkilassa. Takaa-ajajista olikin tullut irtiotto. Pääryhmä aloittaa nyt hillittömän takaa-ajon ja Myrskylässä saavuttaa karkulaiset.

Kirveskosken kirkko. Kirveskoski on mäen alla ja Pornainen city centrer mäen päällä - ja ainoastaan mäen päällä. Niinhän sitä sitten karavaani ajoi ohi Pornaista huomaamatta. Näiden pikkupaikkojen kanssa pitää olla näköjään tarkkana.

Ensimmäinen aamu

Kotojärvi.0 km. Yön viileys vaihtui teltassa tuskaiseen kuumuuteen auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Koko leiri olikin jo hereillä ennen herätystä, joten tuttu aamuhuuto jäi kuulematta. Aamu-uinnin jälkeen aamupalan kokkaukseen. Saimme yhteyden takaa-ajo ryhmään, joka oli jo liikenteessä. JJ ja Leena pääsivät vasta tänä aamuna liikenteeseen, mutta ovat jo takaa ajan aloittaneet. Arviolta viimeistään Artjärvellä tavoittavat meidät. Todennäköisesti jo paljon aikaisemmin. Retkikunnalla kaikki hyvin.

Kotojärven uimaranta, Pornainen. 56km. Yörasti löytyi, vaikka varmuuden vuoksi järvi kierrettiinkin. Kolmas uimaranta kuitenkin toden sanoo, ja tämä on todella hieno paikka. Reissu on mennyt hyvin. Kauppapysähdykset rytmittivät matkan lyhyisiin pätkiin eikä "tauko taukoja" pidetty vielä ollenkaan. Huomenna siirrytään normaaliin marssirytmiin taukoineen. Yllättävän viileää täällä Suomen suvessa on. Nuotiolla ruokaa tehdessä seurattiin radiosta vielä Saksa-Turkki pelin loppuhetket. Herätys odottaa jo 7,5 tunnin päästä, joten nyt nukkumaan. Retkikunnalla kaikki hyvin.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Nikkilä, Sipoo

No niin nyt ollaan ihan oikeasti reissussa. Tultiin sipoon nikkilään hakemaan ruuat aamuksi ja illaksi paikallisesta smarketista ja suunnataan seuraavaksi yöpaikalle. Tähän mennessä ei komplikaatioita ole ilmennyt ja seurueen taistelutahto on korkealla...

Lähtö

Romulla, 0km. Virallinen ennen kuva. Retkikunnalla kaikki hyvin.

Konttipastaa ananiaan kera naamaan ja fillarin selkään! Fiilikset ovat korkealla, kun kahdeksan (Liisa, Ansu, Ile, Kontti, Romu, Api, Tuksa ja Sorvi) seurueen jäsentä valmistautuvat ensimmäiseen etappiin. Karavaani näyttää jo pihassa hyvältä, eiköhän tästä mahtava reissu tule. Seuraava pysähdyspaikka on Vantaa Budget Sport (vältetään muotovirhapaitoja ;) ja siitä sitten Sipoon Nikkilään ostamaan evästä. Pysykää kotirintamalla vireessa; seuratkaa blogia ja muistakaa lähettää kannustusviestejä.